perjantai 19. lokakuuta 2012

A long time ago

Kauan on siitä, kun olen viimeksi kirjoitellut blogiin, mutta emme anna sen häiritä meitä, vaan jatkamme tukka putkella eteenpäin ;)

Paljon on myös tapahtunut näiden viimeisten kolmen kuukauden aikana. Mistähän aloittaisin?

Aloitetaan tällä kertaa Amsusta. Se pieni riiviö oli kesän aikana muuttunut loistavaksi ratsuksi. Sanat melkein loppuivat, kun ratsuttajat kehuivat Amsua. Joskus köyhääkin siis onnistaa ;) No kaikki on kyllä ihan Inkun ja Suskin ansiota, että Amsusta on kehittynyt noin upea neiti!

Mutta ei aikaakaan, kunnes lähdettiin taas klinikalle hiekkatarkastuksiin -_- Ja niinhän se oli, mitä osasimme odottaa.. Amsulla oli taas hiekkaa. Huoh, en tiedä miten sen saisi lopettamaan sen hiekan syönnin. Jouduimme pitämään pienen paussin ratsutuksista ja aloittamaan psyllium kuurin, again!

Nyt ollaan jo voiton puolella, Amsu on selkeesti taas laihtunut ja psyllium kuuria jäljellä enää viikko. Ensi viikolla voidaan aloittaa taas ratsutukset ja näyttelykin on 26.10 ypäjällä. :)



Sitten siirrytään Emppuun. Kaksi päivää laitumelta palaamisen jälkeen huomasin, että Empun suupieli on auki. :/ En tiedä mistä oli auennut, olinko ollut liian kovakätinen? :O No onneksi syy ei ollut minussa.. tai no tietysti vähän, koska en ollut älynnyt tarkastaa kuolaimia aikasemmin. Empun gägi kuolaimen toinen reuna oli muuttunut teräväksi ja oli saanut aikaan suupielen repetytymisen. Noh, ei muuta kuin kuolaimettomat päähän ja maastoon, nimittäin kentällä kuolaimettomien suitsien kanssa menosta ei tullut mitään.

Nyt on saatu suupieli kiinni, eihän siihen mennyt kuin kaksi kuukautta. Joten tuloksena tästä, Emppu on kentällä kuin rautakanki ja tajusi kuolaimettomien aikana, että hänellä ei ole kuolaimia suussa, joten voikin mennä niin kovaa kuin haluaa.. Ja sama meno jatkui, vaikka saatiin kuolaimet suuhun >:( Palattiin kertaheitolla lähtöpisteeseen.

Inkku saa Empusta toisen koulutettavan, joten toivoa vielä on. Onneksi on tuollainen ihminen, kuin Inkku!! En tiedä mitä tekisimme ilman häntä, korvaamaton apu! :)

Sautvorkille saapui myös heinäkuussa kaksi pientä taaperoa. Kissasisarukset Kalle ja Viivi.

Vasemmalla vanha herra Tikru, keskellä Kalle ja oikealla Viivi.


Saimme talliin elokuun alussa myös uuden asukkaan, suomenhevosruunan nimeltä Ulvin Kamu. Kamun kuulumisia voitte lukea ruunan omasta blogista.

Yritän parhaani mukaan päivitellä blogia vähän paremmin ja useammin, mutta koulu vie niin suuren osan ajasta. :( Lisäksi otan kameran käyttöön ja alan napsimaan kuvia enemmän ja koitan saada lisättyä tänne blogiin. :)


Katsokaa myös myydään osio. Satulan hintaa laskettu ja pari uutta tavaraa myynnissä!


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Swimming and Falling

Eli viime viikon torstaina ( juu, taas on tää kirjottaminen vähän jääny ) käytiin uittamassa, kuten jo vähän ennustinkin. Mentiin kuuman päivän jälkeen illalla kahdeksan aikaan lehijärven rantaan uimaan. Vesi oli tosi lämmintä ja siks hepat varmaan sinne menikin. Amanda ja Lucas oli meijän kanssa ( ihme! :D ). Lucas meni ensin ihan kiltisti veteen, minkä jälkeen Emppukin pitkän maanittelun jälkeen uskalsi kastaa varpaansa. Emppua on kyllä uitettu kuulemma raviaikoina paljon ja tykänny uida ja sen huomasin. Eli, kun Emppu veteen uskaltautui ja ui oikein kunnolla.. olikin mamma ihan rauhallinen. Kierreltiin ja kaarreltiin vedessä Amandan ja Lucaksen kanssa.




Muutaman lenkin jälkeen vedessä, Lucas päätti kokeilla sukeltamista. Minkä jälkeen molemmat hevoset hätääntyivät ja molemmat yritti samaan aikaan rantaan. Noh, mitä voimme tästä päätellä.. jokuhan sieltä alas tuli ja se olin minä. Lucas tajusi vähän liian myöhään, että hevoset eivät voi sukeltaa, joten tönäisi vähän Emppua ja Emppu kovalla kiirellä nousi rantaan.. mutta maa tulikin jalkojen alle arvattua nopeammin, joten Emppu teki jonkun ihme hypyn ja minä pomppasin veteen. Ei onneks sattunu, kun oli pehmeä lasku ja pääsin itse samalla uimaan :)

Tässä ensin Lucas sukeltaa.  © Amanda Brito

Ja tässä mä sitten sukellan :D  © Amanda Brito


Kahden jälkimmäisen kuvan laatu valitettavasti vähän huono, kun leikattu videolta.


Tänään olikin sitten kengitys. Empulla oli lähtenyt TAAS vaihteeksi yksi kenkä ja aateltiin sitten, että parempi kengittää kokonaan ympäri.. ehkä pysyisi sitten kauemmin. Ja myöhemmin Empun vuokraaja kävi ratsimassa.

Jep, siinä taas vähän kommelluksia meidän tallielämästä. 

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Lisäplussa

Elikkäs pieni mainitsemisen arvoinen lisäys vielä tämän päivän postaukseen!


Olen nyt muutamaan otteeseen kertonut kaveristani Amandasta ja hänen hevosestaan Lucaksesta.
Lucas asustaa siis Amsun ja Empun kanssa samalla tallilla, joten käymme yhdessä paljon maastossa ja touhuamme kaikkea muutakin, joskus ei niin järkeviä, juttuja. ;)


Amandan ja Lucaksen touhuista voitte siis myös lukea heidän omasta blogistaan!

Laiskuus huipussaan

Juu, eli en jaksanu tänäänkään mennä Emppua ratsiin. Nukuin (kerrankin) pitkään, käytiin mansikkamaalla poimimassa vähän mansikkaa ja sen jälkeen taas puuhommiin. Tänään tuli kaadettua viisi puuta, mutta hommaa oli niissäkin. -_-

Noh, huomenna olis vähän suunnitelmissa hevosten uitto. Katotaan jos jaksetaan Amandan kanssa mennä hepsuilla vähän uimaan.. veikkaan kyllä, että Emppu laittaa stopin heti kun näkeekin järven ;)

Eli tämmöstä, erittäin tylsää luettavaa tänään.. paitsi sainhan mä muutaman kuvan Amsusta sieltä show näyttelystä. Joten tässä vähän ihasteltavaa! :)

© Ann-Marie Hamberg

© Ann-Marie Hamberg

© Ann-Marie Hamberg

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Turbokone

Olin Empulla Amandan (kaverini) ja Lucaksen (kaverini hevonen) kanssa lauantaina maastossa. Tehtiinkin melko pitkä lenkki, mutta otettiin ihan rauhallisesti. Käveltiin alkuun aika paljon, muutama ravipätkä ja yks reippaampi laukkasuora. Lenkki kesti sellasen 1,5 tuntia eli ihan hyvän mittanen. Lenkkiä kyllä pidensi se, että jouduimme kiertämään toista reittiä, kun metsässä olikin tällä kertaa menossa jotkut Airsoft harjotukset. Joten suosiolla kierrettiin, ettei hepat saa perseeseen sellasta iloisen väristä värikuula osumaa. :)
Lucas vähän väsähti loppumatkasta, mutta Emppu senkun porskutti pää kolmantena jalkana.. ei ollut väsymyksestä tietoakaan. Empulla onkin neliveto ja lisäksi vielä se turbokone, sen verran hyvin kiihdytti suoralla. ;)

Amsu vaan lomailee Andyn (lämminveri ruuna) ja Pähkinän (muuli ruuna) kanssa laitumella. Toivottavasti kaikki huonot tavat jää sitten laitumelle ja neiti olisi syksyllä entistä parempi oppilas! :)

Sitä odotellessa!


Eilen eli sunnuntaina Empun vuokraaja kävi ratsimassa. Meillä olikin täällä kotona vähän puuhommia.. eihän me kaadettu kun 10 puuta ja karsittiin kaikki. Vielä pitäis kaataa ainakin 5 puuta. Rungot menee sitten sahalle, niin saadaan lautaa lantalan rakennukseen.


Tänään meidän piti mennä taas Amandan ja Lucaksen kanssa maastoon, mutta peruttiin sitten koko homma, kun tuli vettä kun saavista kaatamalla.


Parempia ilmoja odotellessa kohti parempaa huomista! Toivotaan, että säät jo selkenis ja tulis se tulipallokin esiin. ;)

torstai 12. heinäkuuta 2012

Irtokenkiä ja energiaa

Kuten otsikko jo antaakin osviittaa, oli empulla taas kenkä irti... tai ei se ihan irti ollut, mutta puoliks ainakin. Eli poljin fillarilla aamulla puol kymmenen aikaan laitumelle, kun kengittäjä tuli pistään kengän kiinni. Se oli jo neljäs irtokenkä tänä kesänä.. emppu kun on haka tossa kengän heitossa ;)


Kun kenkä saatiin kiinni, kävelin empun kanssa maasta käsin tallille, missä heitin satulan selkään ja menin tunniksi kentälle pyöriin. Huhhuh, että mammalla oli energiaa. Ei meinannu ollenkaan pysyä pöksyissään, eikä kuunnellu yhtään mitään. Vähän ihme pomppuja, kentän aitojen kolistelua ja muutama loikka, minkä jälkeen vasta päästiin ns. treenaamaan jotain. Muutaman pohkeenväistön ja laukkaharjoituksen tein, kunnes puhti loppui ja tällä kertaa ei hevoselta ;)


Empun vein sitten takas laitumelle ja empun päämääränä oli koko matkan ihana vihreä sateesta kimalteleva makoisa heinä, joten voitte vain arvata löntystettiinkö matkalla?! :D


Sellasta tänään ja uusia kommelluksia huomenna.


Ciao!

Kuvassa emä (Emppu) ja tytär (Amsu)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Hellurei!

Nyt uuden ulkoasun myötä yritän ryhdistäytyä blogin kirjoittamisessa, onhan se taas vähän jäänyt.

Joka tapauksessa paljon on tapahtunut sitten viime päivityksen, muistankohan edes kaikkea?! ;D

Aloitetaan vaikka siitä mihin jäätiin, eli kerroin edellisessä postauksessa amsun ratsun uran alusta ja tämä postaushan on maaliskuulta!!! Hyi minua, miten pitkä väli tässä onkaan ollut.
Amsun kanssa ollaan nyt päästy siihen vaiheeseen, että neiti on nyt sisäänratsastettu Inkun avustuksella ja nyt Amsu viettää ansaittua lomaa laitumella Empun, muiden tallin hevosten ja naapurin kahden kaviokkaan seurassa 1,5 kilometrin päässä tallilta.
Amsu kävi myös huhtikuussa ypäjällä suomenhevosten laatuarvostelun karsinnoissa. Amsu meni koppii oikein mallikkaasti ja käyttäytyi muutenkin näyttelypaikalla hyvin, mutta takaisin koppiin menosta neiti halusi tehdä mahdollisimman vaikeaa. Noh, ei siinä mitään.. korvaamattoman apulaisen Inkun avustuksella selvittiin siitäkin pälkähästä ja päästiin kotiin ehjin nahoin. Lisää lattareiden karsintojen tuloksista voi lukea täältä. Ypäjällä oli 3 vuotiaita suomenhevosia niin paljon, että luokka jouduttiin jakamaan kahtia, Amsu kilpaili 1B ryhmässä.

Näin yhteenvetona Amsusta, että nyt näyttäisi meidän neidistä tulevan sittenkin ihan järkevä ja hyvä hevonen.

© Amanda Brito

Emppu kehittyi myös paljon kevään aikana ja siitä saan kiittää edelleen Inkkua, joka on ollut korvaamaton apu kaikessa. Inkku kävi Empun kanssa Stable Parkin kisoissa ja he suorittivat helppo B ohjelman hyvillä prosenteilla. Tämän vuoksi sitten itsekin uskaltauduin ja kävin Empun kanssa Alaspään Ratsastuskeskuksen kisoissa ja saimme hämmästyksekseni helppo C:stä vähän päälle 59 %!! Olin niin tyytyväinen Emppuun.

Niin ja käytiinhän me molempien tammojen kanssa kesäkuussa Merlin's Stabella Hämeen Hippos ry:n järjestämässä Show näyttelyssä. Siellä minua oli auttamassa Sanna, kiitokset siitä hänelle, sillä yksin en olisi pärjännyt. Amsu ja Emppu suoriutuivat sieltäkin hyvin ja molemmat saivat hyvät arvostelut eli en voisi olla ylpeämpi hevosistani.

Laitan tähän loppuun vielä molempien Show näyttelyn arvostelun tulokset.

Eviiran Amanda 38p.
Amsu voitti oman parinsa Rannikon Hämyn, jolla oli sama isä.

Eviira 39p.
Emppu ei voittanut pariaan, mutta Empun pari voitti koko suomenhevosluokan pisteillä 41, joten ei ollut Emppu ja Amsu paljon huonompia.

Kuvia laitan lisää heti kun saan kuvat siirrettyä toiselta koneelta.
Videokin on tulossa Empun ja mun kouluradasta piakkoin, joten seurailkaa blogia! ;D



sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Valmis ratsu (ainakin melkein)

Juu, hieman pitkä aika taas edellisestä postauksesta, mutta touhua on riittänyt ihan koko hiihtolomalle.

Kuten otsikosta voikin jo vähän arvailla, on Amsu jo valmis ratsu, no einyt ihan.. ensimmäisen kerran selkään kuitenkin noustiin torstaina 1. päivä maaliskuuta. Ensimmäisenä selkään nousi samalla tallilla olevan Pella hevosen omistaja Katri. Pikku Amsu neiti meni niin loistavasti, että omistaja (eli minä) sai olla niin ylpeä kasvattamastaan varsasta. Ja sen jälkeen oonkin ollut itse kolmena päivänä selässä, ihan muutama kierros kävelyä kentällä, että saa ensin tasapainon haettua... tai tänään itseasiassa otettiin jo muutama ravipätkä. On se niin hieno neiti! <3

Empun kanssa samaa vanhaa, eli maastoilua rennosti, eikä siitä sen enempää :) On Emppukin hieno tyttö <3

Tuli nyt hieman lyhyt postaus, kun pakko alkaa koulujuttuja tekeen, kun tää hiihtoloma ei tosiaan kestänyt kuin tämän yhden (vain ja ainoastaan yhden) viikon. :(

Loppuun vielä kuva lauantaiselta ratsastukselta Amsun kanssa, kun vihdoin taluttaja uskalsi päästää irti ;) ja videopätkä talvisesta kärryttelystä. Videon on editoinut kaverini, jolla myös hepastaan kertova blogi, josta voi lisää lukea TÄÄLTÄ.



tiistai 14. helmikuuta 2012

Amsu ja Heinä-Pate

Jep, Heinä-Pate pääsi eilen ratsastamaan ensimmäistä kertaa Amsulla. Heinä-Pate on siis heinällä täytetty toppahaalari, jolla painoa sellaiset 30 kg eli ei mikään ihan hentoinen ukko. :) Amsu ei ollu moinaskaan selässä heiluvasta punaisiin pukeutuneesta ukosta, käveltiin ihan normaalisti kenttää ympäri ja juokstutin myös vähän liinassa... vaikka Pate vähän selässä keikkuikin, ei neiti tähän reagoinut millään tavalla. Hieno tyttö täytyy myöntää! :) Tästä se ratsukoulutus alkaa Amsun kanssa.. selkään ruvetaan kiipeemään varmaan vasta kun lumet alkaa sulaa tai no saa nyt nähdä miten Amsun kanssa edistytään.

Muutama kuva Amsusta ja Heinä-Patesta.. Amsun ilme on kaikissa vähän huono, mutta johtunee siitä, että kuvat otettiin vasta ihan lopuksi, niin vähän väsytti lumisella kentällä ravailu. :)

Empun kanssa eilen käytiin noin tunnin maastolenkki, kävellen ja muutama ravipätkä, mukana oli myös osan matkasta Sanna Kunkulla... täytyy ottaa ihan rauhallisesti nyt tammojen kanssa, kun molemmilla taas psylliumkuuri päällä, että saadaan loputkin hiekat lähteen. 

Tänään molemmilla vapaa, kun kauhea lumituisku ja täytyy noita kouluhommiakin tehdä, tietysti blogi on aina etusijalla. :)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Pakkasta, kärryttelyä ja Kuutamokävely

En ole kirjoitellut taas vähään aikaan, mutta laitetaan se kiireiden ja koeviikon piikkiin. :)

Kamalat pakkaset piinasivat viime viikolla.. parhaimmillaan mittarissa oli -30° C. Hrrrr, olipas kylmää. No onneksi tällä viikolla taas alkoi lauhtua ja eilen mittarissa oli jopa +2° C... ;) kyseiseen mittariin paistoi tämä ihana keltainen mollukka taivaalla. Tänään taas -15° C, plääh.
Kyllä se kesä toivottavasti sieltä tulee! :)

Viime viikko menikin pakkasten takia ihan kävelyksi, joskus maasta käsin ja joskus selästä. Eilen sitten pääsin vähän tekeen jotain muutakin, eli laitoin pikkuneidin eli Amsun pitkästä aikaa kärryille. Amsu oli ihan into piukeena ja olisi halunnut vaan ravata.. tuleva ravuri... heh, ei nyt sentään :) Kuvia en valitettavasti saanut itse kärryiltä otettua ja muu porukka oli ratsimassa tai tekemässä jotain muuta. Ajattelin taas kun lämpötila laskee alle -10° C mennä kärryillä ja silloin laitan jonkun kuvamaan. Tämän lisäksi Empun kanssa rentouttava kuutamo"kävely"... eli piti mennä ihan pienelle kävelylle ilman satulaa, mutta mentiin kivaa lumista metsätietä, mikä oikein kehotti laukkaamaan. Niin sitä mentiin tukkaputkella pienen pukin kera niin että lumi pöllysi :) Ihanasti kuu valaisi lenkkiämme, joten siitä ei voinut kuin nauttia, vaikka pakkasen nousu tuntuikin naamassa.


Kuva vielä kauniista talvi-illasta empun kanssa.. kuva tosin on otettu kännykälläni, joten laatukin on vähän huono.

torstai 19. tammikuuta 2012

Kotiinpaluu osa 2

Amsu haettiin kotiin edellispäivänä 17. päivä tiistaina. Hiekkaa oli pituudelta lähtenyt huomattavasti, mutta korkeudesta ei melkein ollenkaan, harventunut kylläkin. Amsua saa liikuttaa jo ihan normaalisti, mutta ei mielellään hikeen, koska vaikka hiekkaa onkin vähän, sitä kuitenkin vielä on. Tänään laitettiin amsu kentällä juokseen vapaasti ja kyllä sieltä ensin pienet pukkisarjat tuli, mutta rauhoittui sitten. Noin 15 min se siellä juoksenteli, ei auta kauheesti antaa riehua kun klinikalla vaan seissy karsinassa.

Empusta on tullut taas sama vanha itsensä ja tuntuu, että rauhallisuus on takanapäin ja eteenpäin mennäänkin TODELLA lujaa :D Itse tykkään enemmän tästä empusta, kovasta menijästä, jonka kanssa tulee mieleen sanonta "pois alta risut ja männynkävyt!" :D Empunkin kanssa saa mennä jo ihan normaaliin tahtiin, mutta päätettiin, että mennään ihan rauhassa muutama viikko, ettei se suoli repeä.. mutta ei luulisi kipuja olevan, kun noin kovaa haluaa mennä. :)

Otin tossa eilen vähän kuvia, ei tullut kovin hyviä.. päivittelen niitä tänne, kun löydän kameran piuhan :)

lauantai 14. tammikuuta 2012

Synttärit haikein mielin

Heippa! Ajattelin näin synttäreideni kunniaksi kirjoittaa sanoin ja kuvin menneistä ajoista näiden upeiden kaviollisten kanssa... Halusin kirjoittaa aiheesta, koska jouduin viettämään syntymäpäiväni ilman omaa tähteäni eli Amsua, joka on edelleen klinikalla, mutta parempaan päin menossa. Itselle tuli siis tänään 17 vuotta täyteen ja eihän täysi-ikäisyyteen ole enää kuin tasan vuosi.. Here I come!


Tämän kuvan aikoihin Empun pahimmat vaiheet olivat jo takanapäin ja uudet tuulet puhalsivat korvissa. Emppuhan oli alkuun kova menijä, se vei yhtä jos toistakin mm. minua ja äitiäni. Mutta korvaamattomien ystävien avulla päästiin eteenpäin, ei aina helpoimmalla tavalla, mutta onnistuttiin kuitenkin. :)
Tämä kuva on otettu muistaakseni vuonna -06 kesällä, jolloin itse olin 11v.



Muutaman vuoden kuluttua silmän räpäyksessä Emppu olikin jo kantavana. Varsa tehtiin tarkoituksella itselle, tuli siitä minkälainen tahansa. Emppu astutettiin -08 kesällä Ordenojan oriasemalla upealla mustalla oriilla nimeltä Kuningas Ässä. Sormet ja varpaat ristissä vuoden odotimme pienokaisen syntymää. :)
Emppu viimeisillään -09 huhtikuussa



Ja niin 30.5.2009 syntyi kaunis suorajalkainen tammavarsa joka sai nimekseen Eviiran Amanda. Olimme aivan varmoja, että orihan sieltä tulee, mutta yllätyksenä tammavarsa sieltä tulikin. Amsu oli varsana samanvärinen kuin emänsäkin ja kaunis pieni tähti otsassa, joka nuoruusiän muistutti vinossa olevaa sydäntä :)
Amsu muutaman viikon ikäisenä


 Ja pikkuhiljaa alkoi isän väritys näkyä ja väri muuttui yht äkkiä tummemmaksi ja talvella vuonna 2010 väri muistutti jo melkein mustaa. Amsu oli myös vuoden 2010 keväällä hippoksen tamma- ja varsanäyttelyssä, jossa sai II+ palkinnon.
Amsu hippoksen näyttelyssä Merlin´s Stablella.


Nyt Amsu on jo iso ja roteva tyttö, jonka säkäkorkeus 2-vuotis näyttelyssä mitattuna oli jo 157cm. Amsu sai siis III palkinnon ypäjällä kaksi vuotiaana. Tänä vuonna 2012, kun Amsu on kolme, on suunnitelmissa laatuarvostelu tai ihan pelkkä näyttely.
Amsu syksyllä vuonna 2011



Tässä oli muutamia etappeja elämästämme näiden kahden tamman kanssa.. Kirjoitan oikean elämänkerran joku päivä, kun jaksan ruveta panostamaan kuviin ja kirjoituksiin. Mutta kuten sanotaan lyhyestä virsi kaunis :)

torstai 12. tammikuuta 2012

Kotiinpaluu osa 1

Ihanaa.. jo toinen tammoista pääsi tänään kotiin. Eli haettiin Emppu tänään kotiin, kun pakko pitää taukoa letkutuksessa ettei suolen seinämät ohene liiaksi. Hiekkaa ei ollut lähtenyt sitten maanantain kuin sentti tai kaksi... joten psyllium kuuri kotona kolmen viikon tauon jälkeen luvassa :( Amsu haetaan lauantaina ja sää nähdä onko sillä lähtenyt hiekkaa yhtään maanantain röntgenkuvauksen jälkeen... toivotaan parasta!

Onneksi Emppu on kuitenkin laihtunut huomattavasti, joten hiekan poistuminen on silmällä havaittavaa, vaikkakin hidasta.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Bad luck continues

Uusi vuosi on tuonut tullessaan roppakaupalla lisää huonoa onnea suokkitammoillemme. Nyt melkein seitsemän vuoden hevosenomistamisen jälkeen olen perehtynyt kunnolla tähän hiekan syömiseen ja huomannut miten monella hevosella sitä ilmenee.. Väärinkäsitysten takia haluan selventää, että hiekan syöminen EI välttämättä johdu häiriökäyttäytymisestä ja sitä voi olla kaikenlaisilla hevosilla. Myös usein hiekan syöminen todetaan suomenhevosten ja ponien ongelmaksi, mutta sitä esiintyy myös muilla hevosilla (varsinkin ahneilla).
Suosittelen kaikkia lukemaan hevosten hiekan syönnistä, jos vaikka omalla hevosella esiintyy hiekan syömiseen liittyviä oireita, mm. toistuvat lieväoireiset ähkyt, akuutti voimakas ähky, ripuli, karvapeitteen huononeminen, liikkumishaluttomuus (varsinkin ylä- ja alamäissä), laihtuminen.. ja vaikka hevosella ei olisi mitään edellämainituista oireista, voi sillä silti hiekkaa löytyä röntgenkuvassa. Klinikalla sanoivat myös, että tällainen erikoinen syksy, kun lunta ei tule, eikä maa jäädy, on hevosilla aikaa tonkia maasta kaikenlaista.



No tänään veimme Amsun uudelleen röntgenkuvaan klinikalle, kun psylliumjauhe kuuri loppui.. Ja edelleenhän siellä oli hiekkaa merkittävä määrä. Emppu kuvattiin myös ja hiekkaa oli vähän vähemmän mitä Amsulla, mutta eläinlääkärin mukaan hiekka voi olla pakkautunut suolistoon niin tiiviisti, että se ei kovin nopeasti lähde liikkeelle. Amsu jäi Empun kanssa vielä klinikalle letkutukseen ja molemmille kokeillaan vielä jotain erilaista hiekanpoistolääkettä, en muista kyseisen lääkkeen nimeä. Huomenna mennään sitten katsomaan ja kävelyttämään molempia klinikalle.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Torstai 5. tammikuuta 2012

Käytiin tänään moikkaamassa emppua klinikalla ja oli energiaa vaikka muille jakaa, ei kyllä mikään ihme kun joutunut sisällä seisomaan. Emppu oli kyllä laihtunut jo huomattavasti eli hiekka lähtenyt poistuun, onneksi. :)


muutama kuva klinikalta.. ei kauheen hyviä, kun äiti otti kännykällään.
enkä kyllä itsekkään ole kovin edustavan näköinen..

 

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Klinikalle...

Paha uni muuttui painajaiseksi. Eli emppu lähti maanantaina ilta kymmen aikoihin klinikalle, kun huomattiin sillä olevan ähky. Emppu ei syönyt mitään ja oli ihan nuutunut ja lämpö oli nousussa. No eikun naapuritallilta kuski ja auto ja klinikalle. Klinikalla sitten todettiin lievä kaasuähky, mikä johtuu tuosta hiekasta suolistossa. Emppu jäi klinikalle maanantaihin asti hiekan poistoon, kun ei ollut kaikki lähtenyt psyllium kuurilla. :(

Amsu täällä kotona kaipaa äitiään ja huutelee koko ajan. Ihan virkeä neiti on, vaikka varmasti ikävä on kova. Amsua olen tänään useampaan otteeseen harjaillut ja kävelyttänyt, ehkä ikävä aina siksi aikaa unohtuu.

Huomenna suuntaamme Emppua klinikalle katsomaan, on kuulemma eläinlääkäreiden mukaan todella virkeä ja söisi kaikki heinät mitä eteen vie. On siis taas ahne itsensä, eikä enää tietokaan ähkyistä, onneksi! :)

P.S. Yritin tänään muutamia kuvia ottaa Amsusta, mutta koska kyseessä on vanha pokkarikamerani, kuvat olivat ihan huonolaatuisia, joten en niitä tänne kehtaa edes laittaa. Kyllä niitä kuvia vielä luvassa on. :)

maanantai 2. tammikuuta 2012

Kävelyä, kävelyä ja vielä vähän kävelyä

Kävellen TAAS. Eli Empulla ja Amsulla molemmilla todettiin vuoden 2011 puolella hyvinkään hevosklinikalla hiekkakeräymä paksusuolessa, minkä vuoksi molemmilla on psyllium kuuri ja molempia liikutetaan maks. 30 min/pv kävellen. Mikä saa hevosen syömään hiekkaa?

Päivämme tänään.
Ajattelin eilen, että käyn molempien kanssa kävelyllä heti aamusta, kun on vielä hyvä keli, mutta uni vei voiton. Luvattiin lumimyrskyä illalle. No tallihommat tehtyäni lähdin Amsun kanssa iltapäivällä kävelylle, siis maastakäsin. Kun pääsin takaisin tallille tuuli ja lumisade vain yltyi. Kun sain Empulle kamat niskaan ja hyppäsin selkään oli jo kauhea ilma, no samat 30 minuuttia Empun kanssa metsässä samoilin, kun siellä puiden lomassa ei satanut ja tuullut niin kamalasti. Lenkin jälkeen kokeilin Empulle agrimarketista ostettua aleloimea, se on musta horzen fleecevuorellinen sadeloimi, missä on high neck. Koko on 165cm, mutta mielummin liian iso, kuin liian pieni :) 

Alla kuva kyseisestä loimesta, hevonen ei kylläkään ole emppu, 
mutta en löytänyt tähän hätään parempaa kuvaa. :)

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

First Story and New Year 2012


Hellou! Tein näin uuden vuoden kunniaksi uuden blogin vanhan jäätyä unholaan. Elikkäs suokkitammat- blogi kertoo kahdesta suomenhevostammasta Eviirasta ja sen tyttärestä Eviiran Amandasta, joiden kommelluksista minä, Pape (toinen omistajista), kerron teille.

Tähän väliin muutama fakta minusta:
Olen siis -95 syntynyt hevostyttö henkeen ja vereen. Nimeni on Pauliina, mutta tutummin Pape. Asumme parolan perämetässä ja olen kirjaimellisesti landepaukku ;)

Blogissa seikkailee myös muita karvanaamoja. Esimerkiksi saksanpaimenkoiramme Zero, maatiaissamme Tikru ja muut tallin hevoset.

Toivottavasti jaksaisin tätä uutta blogia päivitellä vähän useammin kuin vanhaa ja että joku jaksaisi lueskella tätä, ehkä hieman tylsää, mutta meidän hevoselämästämme kertovaa blogia.

Hyvää ja Turvallista Uutta Vuotta 2012 kaikille! :)