Paljon on myös tapahtunut näiden viimeisten kolmen kuukauden aikana. Mistähän aloittaisin?
Aloitetaan tällä kertaa Amsusta. Se pieni riiviö oli kesän aikana muuttunut loistavaksi ratsuksi. Sanat melkein loppuivat, kun ratsuttajat kehuivat Amsua. Joskus köyhääkin siis onnistaa ;) No kaikki on kyllä ihan Inkun ja Suskin ansiota, että Amsusta on kehittynyt noin upea neiti!
Mutta ei aikaakaan, kunnes lähdettiin taas klinikalle hiekkatarkastuksiin -_- Ja niinhän se oli, mitä osasimme odottaa.. Amsulla oli taas hiekkaa. Huoh, en tiedä miten sen saisi lopettamaan sen hiekan syönnin. Jouduimme pitämään pienen paussin ratsutuksista ja aloittamaan psyllium kuurin, again!
Nyt ollaan jo voiton puolella, Amsu on selkeesti taas laihtunut ja psyllium kuuria jäljellä enää viikko. Ensi viikolla voidaan aloittaa taas ratsutukset ja näyttelykin on 26.10 ypäjällä. :)
Sitten siirrytään Emppuun. Kaksi päivää laitumelta palaamisen jälkeen huomasin, että Empun suupieli on auki. :/ En tiedä mistä oli auennut, olinko ollut liian kovakätinen? :O No onneksi syy ei ollut minussa.. tai no tietysti vähän, koska en ollut älynnyt tarkastaa kuolaimia aikasemmin. Empun gägi kuolaimen toinen reuna oli muuttunut teräväksi ja oli saanut aikaan suupielen repetytymisen. Noh, ei muuta kuin kuolaimettomat päähän ja maastoon, nimittäin kentällä kuolaimettomien suitsien kanssa menosta ei tullut mitään.
Nyt on saatu suupieli kiinni, eihän siihen mennyt kuin kaksi kuukautta. Joten tuloksena tästä, Emppu on kentällä kuin rautakanki ja tajusi kuolaimettomien aikana, että hänellä ei ole kuolaimia suussa, joten voikin mennä niin kovaa kuin haluaa.. Ja sama meno jatkui, vaikka saatiin kuolaimet suuhun >:( Palattiin kertaheitolla lähtöpisteeseen.
Inkku saa Empusta toisen koulutettavan, joten toivoa vielä on. Onneksi on tuollainen ihminen, kuin Inkku!! En tiedä mitä tekisimme ilman häntä, korvaamaton apu! :)
Sautvorkille saapui myös heinäkuussa kaksi pientä taaperoa. Kissasisarukset Kalle ja Viivi.
| Vasemmalla vanha herra Tikru, keskellä Kalle ja oikealla Viivi. |
Saimme talliin elokuun alussa myös uuden asukkaan, suomenhevosruunan nimeltä Ulvin Kamu. Kamun kuulumisia voitte lukea ruunan omasta blogista.
Yritän parhaani mukaan päivitellä blogia vähän paremmin ja useammin, mutta koulu vie niin suuren osan ajasta. :( Lisäksi otan kameran käyttöön ja alan napsimaan kuvia enemmän ja koitan saada lisättyä tänne blogiin. :)
Katsokaa myös myydään osio. Satulan hintaa laskettu ja pari uutta tavaraa myynnissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti