sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Bad luck of 2013

Oho, tasan vuosi menny viime päivityksestä, mutta siihen vuoteen on mahtunut surua jo liiaksi!

Mulla oli paha aavistus, että vuosi 2013 tulisi oleen huonon onnen vuosi ja niinhän se olikin. :(
Amanda vietiin Helsingin yliopistolliseen hevossairaalaan tammikuun alussa ähkyn takia joskus kymmenen aikaan illalla. Klinikalla sanottiin kaasua kertyneen aika paljon, mutta tuskin jouduttaisiin leikkaamaan. Aamulla kuitenkin saatiin se pelätty puhelu, jossa sanottiin että Amandan tila on mennyt huonommaksi ja suoli lähtenyt kiertyyn.. leikkauksen piti olla pieni ja helppo, mutta se olikin kaikkea muuta!

Itse leikkaus sujui todella hyvin ja Amandakin oli leikkauksen jälkeen pirteä ja hyvinvoiva, mutta sitä kesti vain pari päivää, kun kuumeilu alkoi. Pari päivää yritettiin lääkityksen avulla parannella, mutta leikkaushaava oli tulehtunut niin pahasti, että Amanda joutui uudelleen leikkauspöydälle. Eikä siinä vielä kaikki, ennen tätä jälkimmäistä leikkausta Amanda oli yhtenä yönä puhkaissut vasemman silmänsä, mysteeriksi jäi miten ja mihin silmä oli puhjennut :o tässä vaiheessa meinasi usko loppua. Ensin aamulla soitettiin, että silmää ei voida pelastaa ja se joudutaan poistamaan, mutta tämän leikkaushaavan tulehtumisesta johtuvan jälkimmäisen leikkauksen myötä pystyttiin myös silmä ompelemaan ja näin Amanda sai pitää silmänsä ja jopa näkee sillä.

Jälkimmäisestä leikkauksesta onneksi selvittiin, tosin tie parantumiseen on ollut pitkä ja kivinen. Viisi viikkoa Amanda oli leikkauksien jälkeen klinikalla ja kotiin päästyään melkein kolme kuukautta pelkästään karsinassa.. meinas nuorella 4 vuotiaalla hevosella pää jo seota pelkkään karsinassa seisoskeluun. Ei päässyt Amanda kesälaitumellekkaan, koska haava mahassa oli vielä auki, joten hoitaminen olisi ollut laitumelta käsin vaikeaa.

Nyt noin 10 kuukautta ensimmäisestä leikkauksesta Amanda todettiin klinikalla terveeksi ja normaali elämä voi taas alkaa! :) Amanda on kyllä sisukas hevonen, pakko myöntää.. ei olisi välttämättä moni hevonen kestänyt kahta leikkausta, silmän puhkeamista, neljän kuukauden karsinassa seisoskelua ja pitkää parantelua! Nyt Amanda on taas terve ja iloinen hevonen ja se on pääasia! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti